30 June 2013

Mitä ihmettä on tapahtunut

Perjantaina järkkäsin synttärit ja tuparit uudessa kodissani. Siitä eteenpäin juhlatunnelma vain jatkui yli koko viikonlopun. Oikeastaan kaksi päivää ja kaksi yötä meni jossain hilluessa. Nyt on taas ihana olla omassa kodissa ja maata x-asennossa pörrömatolla. Oma koti on kyllä mahtava paikka.

Vähän tuli viikonlopun aikana piirrettyäkin. Istuttiin Priden puistojuhlassa kesävarapiirtämässä. Tärisevin käsin ja skumpan voimilla tulikin mahtavaa jälkeä. Parissa muussakin puistossa tuli taiteiltua. Niin ja vähän Basslinen humussakin.

 


26 June 2013

Keskikesän kuulumisia

Tulin juhannuksen viettoon Keski-Suomeen, jossa sijaitsee perheen kesänviettopaikka. Viikon olen täällä majaillut, joten tästähän kehittyikin pieni loma. Huomenna reissaan takaisin Helsinkiin esittelemään hyttysen syömiä sääriäni ja tekemään jotain mukatärkeää, mutta varmasti palaan taas myöhemmin tänne. Maaseudun ja järvimaiseman rauhassa on vaan siisti viettää aikaa ja tuijottaa horisonttiin. Piirustuskamat jätin harmikseni kotiin. Seuraavaksi pakkaan nekin mukaan.

Ei tee kyllä yhtään mieli lähteä ulkomaille, kun tuntuu että kesäinen maisema täällä Suomessa tarjoilee parasta. Olen tosi onnellinen että tällainen kesäpaikka löytyy.

Kuvia täältä ja lähistöltä.



Lisää kesäkuulumisia Instagrammin kautta nimellä laurainka.

21 June 2013

POSE

Tällä viikolla pari söpöä tyyppiä kävi kuvaamassa mua yhteen juttuun ja tässä pari fiiliskuvaa sessiosta. Kuvauslainaan järjestin vaatteita ja muuta rekvisiittaa SOUL vintage -nimisestä liikkeestä. Soul vintage sijaitsee ihan naapurissani ja tykkään liikkeen rennosta ilmapiiristä ja tietenkin myytävistä vaatteista kovasti. Suosittelen lämpimästi pyörähtämään paikan päällä.

Kuvaus järkättiin kotonani ja rekvisiitaksi päällystin seinää omilla töilläni.
Miltä näyttää? ;;--)


Kuvat Miki+Noora



Kuva Miki




Kuvissa näkyvät vaatteet, kengät ja skeitti SOUL vintage, Helsinginkatu 6

16 June 2013

Viideltä aamulla

Kello on viisi aamulla kun tätä kirjoittelen. Ulkona on liian valoisaa nukkumiseen. Tosi hämmentävää kävellä ravintolasta kotiin pilkun jälkeen, kun tuntuu että olisi keskipäivä. Jotenkin sitä aina unohtaa kuinka kesällä sitä valoa riittääkin...

 Kesäyöt.

Kuvissa esiintyy nojatuoli, joka löydettiin äiskän kanssa roskalavalta. Mun mielestä se on jotenkin söpö. Vähän kulunut, mutta eipä haittaa. Ja sen voi päällystää.


No ehkä nyt kuitenkin yritän nukkua.

14 June 2013

Skannattuja luonnoskirjasta

Näitä samoja kiekuroita luonnoskirjasta. ::--)

9 June 2013

Kesävara

Nyt olen viettänyt ekat yöt uudessa asunnossa. Pienellä sängyllä, muuttokamojen ympäröimänä ja olen rakastunut. Tohkeissani olen siirrellyt laatiokoita nurkasta toiseen ja järjestellyt hyllyjä. Välillä tuijottanut Helsinginkadun elämää. Täällä on eloisaa. Tykkään, tykkään!

Muutenkin viikonlopun jälkeen on varsin tyytyväinen olo.
Palasin tänään aamun aikaisina tunteina valmistujaisjuhlista kotiin lintujen viserryksen saattelemana, jonka jälkeen suljin verhot ja nukuin iltapäivään. Sitten brunssille Pacificoon, joka sijaitseekin mukavasti naapurissa ja siitä suoraan puistoon piirtämään.

Tänään alkoi kesävarapiirus, joka toimii jatkona käsivarapiirustuksen kurssille. Se on piirustuskerho, jonka järkkäämme yhdessä luokkalaisteni kanssa. Tarkoitus olisi kokoontua kerran viikossa piirtämään yhdessä eri paikkoihin.

Ekaksi paikaksi valikoitui Vallilan siirtolapuutarha. Istuttiin puistossa ja sitten kierreltiin ympäriinsä. Jossain tunnelissa ja Itä-Pasilan betoniviidakossa. Käytiinpä penkaamassa vielä yksi roskalavakin, josta lähti mukaan pari mekkoa. Löytämisen riemua. Oli kyllä tosi mukavaa ja parasta että kaiken jälkeen saan tulla ihanaan kotiini.


MIU