28 October 2013

Sweet Jane

Olen tehnyt muutamia omia kuvakokeiluja videotykillä ja kankaalla. Eli siis heijastamalla kuvaa koneelta ryppyiselle lakanalle. Kopiokonemainen jälki viehettää nyt kovasti. Muuten viikonloppu on mennyt aika tequila-nallekarkki-luontodokkari -linjalla.

19 October 2013

Pintaa

15 October 2013

Videovuokraamo

Olen löytänyt pimeiden syysiltojen myötä videovuokraamot. Minulla ei ole kotona telkkaria ja netti on hidas ohjelmien katseluun. Onneksi jo yhdellä tai kahdella eurolla saa lainattua elokuvia. Muutamana iltana olen hihitellyt ja kyynelehtinyt eri leffojen parissa. Mystiset elokuvat ja kaikenlaiset "klassikot" uppoavat hyvin. Harmi että vanhempia elokuvia tuntuu olevan aika rajatusti vuokraamojen hyllyissä. Kaipaisin nyt jotain inspiroivaa, hämmentävää. No oikeastaan ihan mitä vaan. Vinkkejä?

Elokuvamaailmojen ulkopuolella olen leikkinyt yhden päivän kenkämyyjää messukeskuksella, hiipparoinut yössä tonttunaamarin kanssa, päiväkävellyt ja herkistynyt syksyn kauneudesta. Ehkä olenkin aika tunteikkaalla päällä.

10 October 2013

Yllättävä kohtaaminen

Eilen satuin pyörähtämään eräässä lehti- ja kirjadivarissa. Liikkeen näyteikkunassa nimittäin komeili varsin kiinnostavia lehtiä. En ole koskaan ostanut kollaasimateriaalia divarista, mutta päätin tarkastaa valikoiman.

Vanhojen lehtien hyllyllä tuli juteltua toisen asiakkaan kanssa, joka oli samalla asialla kanssani. Etsimme molemmat materiaalia kollaaseihin. Oli kiinnostavaa jutella yhteisestä harrastuksesta ja fiilistellä töitä netistä. Tyyppi lupasi vielä lahjoittaa minulle vanhoja lehtiään. Ja niitähän ei ikinä voi olla liikaa...

Divarista ei tälläkään kertaa tarttunut mitään mukaan, mutta tämän toisen harrastelijan kollaasimaailmoista inspiroituneena kaivoin lehtiä kaapista ja rupesin taas leikkelemään.

idkuva

6 October 2013

Page me

Aika kiireinen syksy, huh. Nyt onneksi muutama päivä täysin vapaata ja sain vihdoin siivottua ja järjesteltyä kotiakin. Ja ai että miten edelleen fiilistelen tätä omaa tyttöluolaani! Tuntuu että olen käynyt edellisinä viikkoina kotona ainoastaan nukkumassa ja muu aika on mennyt koululla ja jossain muualla. Viikolla kuvituskurssi vei (yllättävän) paljon aikaa ja energiaa. Alempana olevassa kuvassa näkyy kurssin tuotosta, eli kuvitus Wagnerin Nibelungin sormus -oopperan ensimmäiseen osaan. Eeppistä meininkiä.

Mutta nyt on siistiä vaan olla ja ladata pattereita pari päivää. Sunnuntaibrunssia, sänky, bassoradio ja pino uusia kirjoja ja lehtiä.