27 May 2014

Frustration

Turhautumisen purkamista. En oikein tiedä mihin olen turhautunut. Hetkittäin vähän kaikkeen.

21 May 2014

Portfolio

Olen lähinnä koomaillut iltaisin töiden jälkeen, joten nyt päätin ryhdistäytyä kirjoittamaan myös tänne.

Opiskelut ovat tältä keväältä ohi ja toinen vuosi meni hullun nopeasti. Tällä viikolla oli vielä viimeinen portfoliokatselmus, jonne menin duunieni kanssa hieman sekavin fiiliksin. Itsevarmuutta ei viimeaikoina ole ollut liikaa, joten tuntui hyvältä kuulla positiivista palautetta ja kommentteja omista duuneista. :)

Tarkoitus olisi päivittää nettisivuja, mutta tässä jotain myös tänne blogiin. Eli koulutöitä, henkilökohtaisia töitäni, piirroksia ja muutama tekemäni kuvitus. Yhä enemmän mustavalkoista, mutta kyllä niitä värejäkin löytyy esimerkiksi näistä vapaamuotoisemmista töistäni tumblr:in puolelta.

7 May 2014

SPRINGFEST

Beer & pizza. Kevääseen on liittynyt paljon juhlia. Koristelin vapuksi kotini vanhoilla postikorteilla ja flayereilla. Ensin suunnittelin päällystäväni kotidiskoni lattiasta kattoon foliolla, mutta tyydyin kuitenkin käärimään ainoastaan kämppiksen. Koristus on edelleen seinällä, koska en vaan jaksa sitä purkaa.

Pari kuvaa myös tekemästäni kuvituksesta viimeisimpään Aino lehteen.